parempi päivä

Tänään meni niin kuin pitikin. Huomenna tekee luultavasti pahaa, mutta pitää yrittää kovasti. Pakko päästä eroon tästä ahdistuksesta, joka valtaa aina kun näen ruhoni peilistä tai ajattelen vaatteiden ostoa. Tai kesää. Tai elämää.

Tiukkaa tekee aina iltapäivästä, siihen aikaan, jolloin on tottunut mättämään ja löhöämään. Muut ajat ovat helpompia.

Vähintään toukokuun loppuun pitäisi olla kiltisti. Yritän olla aktiivisempi ja parempi.

Tein sen taas. Mätin.
Miksi pitää syödä, jos siitä tulee vain paha olo?

Maha tuntuu niin täydeltä. Itkettää. En voi saada tätäkään tekoa tekemättömäksi. Läski idiootti.

Kotiin raahauduttuani olen liian väsynyt tehdäkseni mitään järkevää, joten syön. Seuraa ahdistus, jonka olisi voinut välttää menemällä nukkumaan tai lenkille.
Kohta lähden liikkeelle, lupaan sen.

Masentaa taas niin paljon, etten tiedä mitä tekisin. En saa mitään aikaiseksi, tungen vain paskaa läskiin naamaani. Ihmisten ilmoille meno ahdistaa niin paljon, etten pysty lähtemään edes lenkille. En halua nähdä ketään, en jaksa tehdä mitään. Olen aina väsynyt. Kaikista näistä syistä päädyn aina lopulta mättämään ja se vain pahentaa oloa. Pikkuhiljaa olen ylittänyt sen rajan, jonka jälkeen hallinnan saavuttaminen ei tunnu enää edes mahdolliselta. Silloin jää vain yksi vaihtoehto, joka alkaa tuntua koko ajan paremmalta. Jos ainut tunne, jonka eläminen aiheuttaa, on itseinho, mitä järkeä on elää?

Väsyttää niin paljon...

Taas uusi vuosi

Vuosi on vaihtunut, mutta mikään elämässä ei muutu. Mennyt on mennyttä, mutta siitä jäi valtava kasa ällöttävää ihraa muistoksi. Typeränä masennuksessa ja ahdistuksessa söin itseni aina surullisemmaksi. Nyt olen suurempi kuin ennen. Valtava.

2012 ja aloitan uudelleen. Tunnen itseni vain ollessani kylmä, kova ja tyhjä.